Toisinaan tulee luettua kirjoja, jotka herättävät tunteita. Se on hyvä merkki, vaikka nuo tunteet olisivat negatiivisiakin.
Viime aikoina aika monet kirjat ovat herättäneet minussa tunteita. Olisi hauska joskus jopa äänittää itseään äänikirjaa lukiessa. Välillä nimittäin kommentoin tuohtuneena kuulemaani. Kuuntelin viime viikolla loppuun Heidi Könkään Siivet kantapäissä -romaanin ja sitä minun oli pakko välillä kommetoida hyvin äänekkäästi. Minusta päähenkilö Marja ajatteli ja toimi typerästi ja vanhempana rouvashenkilönä piti häntä sitten hieman ojentaa. Kun tutkiskelin omia reaktioitani, tajusin, että minua ärsytti nähdä itseni tuon nuoren Marjan teoissa ja ajatuksissa. Omat päiväkirjani ovat täynnä samanlaista ärsyttävää pohdintaa ja sitä samaa lätinää voi lukea nykykirjailijoiden autofiktiivisissä romaaneissa. Aloin kuunnella Sisko Savonlahden romaania kai minä halusin tätä -romaania. Kirjan alussa päähenkilö menee asennuttamaan kierukkaa. Oli taas pakko kommentoida ja teki niin mieli pistää tarinan tasolla paremmaksi.
Olen monta kertaa puhissut myös kuunnellessani Alvar ja Ainon Aallon välistä kirjeenvaihtoa Heikki Aalto-Alasen teoksesta Rakastan sinussa ihmistä. Tuntuu, että maailma on aina ollut samanlainen ja ihmiset ovat käyttäytyneet samalla tavalla kautta aikojen. Ja totta kai he ovat. Jokainen sukupolvi tekee samat typeryydet ja antaa vuorollaan itsestään muka radikaalin kuvan. Tosiasiassa on samat teemat esiintyvät, ne vain toteutetaan oman aikansa välineillä. Tarkoitan oman brändinsä kiillottamista, suhdetta julkisuuteen, viestintää, matkustelua ja uusien vaikutelmien etsimistä.
Jos teos herättää tunteita, eikö se ole silloin onnistunut tehtävässään. Ei kai kirjallisuutta ole kirjoitettu sen vuoksi, että jokainen lukija voi hymistellä ja nyökytellä päätään syvässä yhteisymmärryksessä. Ennen kirjoista käytii kiivastakin debattia lehtien palstoilla, nykyään ei enää uskalleta, koska tekijälle voi tulla siitä liian paha mieli.
Mitkä kirjat ovat herättäneet sinussa tunteita?