• kirjoittamispäiväkirja

    Ajattomuudesta

    Kolme kuukautta on kulunut siitä, kun minulla on ollut viimeksi aikaa kirjoittaa tänne yhtään mitään. Elokuussa töiden alettua on vielä muka runsaasti aikaa, mutta sitten kun alkaa syyskuu, aika katoaa jonnekin. Oikeasti minulla on ollut aikaa paneutua töihin ja olen ehtinyt sekä lukea että neuloa sukkia. Työpäivät ovat alkaneet loka- ja marraskuussa venyä. Kävelen työmatkat, joten illalla ehdin hyvällä omalla tunnolla vain tehdä ruokaa ja makoilla sohvalla. Olen pitkästä aikaa lukenut / kuunnellut hyviä kirjoja! Uskoni kaunokirjallisuuteen on alkanut palata. Viikonloppuna kävimme pitkästä aikaa elokuvissa. Hytti numero 6 oli juuri niin hieno leffa kuin sitä oli mainostettu. Aloin lukea Rosa Liksomin romaania sen jälkeen, eikä tuolla elokuvalla oikeastaan ole juuri…