Olen lakannut elämästä sitku-elämää. Kun aloitimme kesämökkirempan, ymmärsin, että saattaa kestää monta vuottakin, ennen kuin pääsemme nauttimaan perinteisestä kesämökkielämästä. Nyt alkaa jo kolmas kesä, kun kesämökille meneminen tarkoittaa kirjaimellisesti työleirille menemistä. Ensimmäisenä kesänä lähinnä purettiin ja kuskattiin romuja pois. Toisena kesänä pääsimme jo rakentamaan uutta. Tänä kesänä piha on vielä myllätty, mutta mökkirakennus tulee vihdoin ulkopuolelta valmiiksi, kun rakennamme siihen uuden katon. Olen katsellut viime aikoina Huvila ja huussi -ohjelmaa. Minua hieman jopa säälittää nuo mökkien omistajat, jotka kertovat remonttiporukalle omat toiveensa ja sitten tuo vieras väki laittaa parissa kuukaudessa paikat kuntoon. En vaihtaisi osaani noiden mökinomistajien kanssa. Olen tyytyväinen siihen, että niukalla budjetilla ja pikkuhiljaa laitamme paikkoja kuntoon. Eilen…

Minä olen luokkaretkiläinen. Olen työläisperheen lapsi, jolla on akateeminen koulutus. Koska asuin nuoruuteni lähiössä muiden kaltaisteni parissa, en ole koskaan ymmärtänyt pitää sitä mitenkään merkittävänä asiana. Omassa lähipiirissäni tiedettiin, että menestyin koulussa hyvin, joten kukaan ei hämmästellyt sitä, että jatkoin lukioon ja sieltä yliopistoon. Tuskin kukaan koulukaverinikaan ihmettelisi sitä, että minä olen nykyään suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja. Olen ylpeä juuristani ja kotiseudustani. Olen lähiön kasvatti ja olen kasvattanut omatkin lapseni lähiössä. Sekä minulla että pojillani oli lapsuudenkoti, jossa oli kirjahylly täynnä kirjoja. Sillä saattaa olla yllättävän suuri merkitys sekä minun että poikieni tulevaisuuden valintoihin. Olen pohtinut tätä asiaa ennenkin. Tuo pidempi pohdinta löytyy työhuoneestani proosatekstien alta. Olen entistä vakuuttuneempi…

Pitkän runsaslumisen talven jälkeen luonto vaihtoi väriä valkoisesta täysvihreään yllättävän nopeasti. Taas on edessä kesä. Uskomattoman upeaa. Saa taas käydä uimassa ja nauttia liikkumisesta kevyemmissä vaatteissa. Minulla ei ole mitään erityisiä odotuksia tälle kesälle. Kaikenlaista kivaa juhlaa ja yhdessäoloa on tiedossa, mutta en ole päättänyt tehdä mitään tavoitteellista. Luen ja liikun ihan yhtä paljon kuin tavallisessa arjessanikin. Tarkoitus on nauttia jokaisesta päivästä sellaisenaan kuin se eteen tulee. Tällä viikolla kielot eivät ihan vielä olleet kukassa, mustikan varvuissa oli lupaavan paljon punertavia pallukoita. Nokkoset ovat parhaimmillaan, niitä keräsin ja ryöppäsin jo muutaman pikkupussillisen pakkaseen. Muitakin villiyrttejä olisi kiva oppia hyödyntämään. Takana on erilainen kevät, tasapainoittelua kahden työn välillä. Vaikka olin pari…

Olen lukenut Panu Rajalan teosta Tulisoihtu pimeään, Olavi Paavolaisen elämä (WSOY 2014). Se on juuri niin herkullinen kuin ajattelinkin sen olevan. Rajala kuvaa Paavolaista kaunistelematta mutta kuitenkin kunnioittavasti. Hän ei mässäile Paavolaisen naisseikkailuilla eikä naureskele tai hymähtele hänen naisilleen. Rajala tietänee, että näillä voimakkailla ja fiksuilla naisilla on ollut omat motiivinsa aloittaa suhde tunnetun kulttuuripersoonan kanssa.   Minua kiehtoo erityisesti Paavolaisen tapa sopeutua kulloiseenkin tilanteeseen. Hän on kameleontti, joka vaihtaa väriä ympäristönsä mukaan. Hän on hurmaava, mutta samalla myös äärimmäisen ärsyttävä henkilö. Hän provosoi avoimesti kirjoituksillaan eikä arkaile suututtaa omia ystäviäänkään.   Viihdyttävää on myös lukea, kuinka hänen kritiikkiinsä vastataan. Kritiikin kohteena olleen Mika Waltarin mielestä Paavolainen oli kirjoittanut kevään…

Sain vihdoin ja viimein luettua Tommi Parkon Intohimoa ja millimetripaperia -teoksesta runokokoelman kirjoittamista käsittelevän luvun. Se oli erittäin valaisevaa, sillä pakko tunnustaa, että en ole koskaan miettinyt sitä, millaisia asioita kokoelmaan muodostettaessa on otettava huomioon. Minun mielikuvissani ruoilija on vienyt kenkälaatikollisen paperiliuskoja kustantajalle ja kustannustoimittaja on sitten poiminut niistä sopivan määrän runoja kokoelmaan painettavaksi. Nyt minun on alettava lukea runokokoelmia ihan uusin silmin. On alettava tutkia, miten ne on rakennettu, mikä on idea juuri noiden runojen takana. On siis lähdettävä taas ihan uudelle reitille ja sitten kun olen sieltä palannut, on aika kääntää oma kenkälaatikko nurin matolla ja käärittävä hihat.

Joululoma on ollut virkistävä. Sopivassa suhteessa oman perheen ja puolison seurassa sekä ylhäisessä yksinäisyydessä. Tuskin muistan aikaa, jolloin pelkäsin yksin oloa tai sitä lyhyttä jaksoa elämässä, kun minulla ei ollut mitään omaa sijaa isossa asunnossamme. Nyt minulla on kaikki tämä oma tila ja aika. Onneksi osaan nauttia siitä. Kuuntelin viime yönä loppuun Elisabeth Rehnin elämäkerran. Ihailen tuota naista valtavasti. Hän on idolini. Jos minulla vain energiaa ja terveyttä piisaa, aion matkustella ja riekkua ihan yhtä paljon kuin hän. Minulla ei tarvitse olla yhtä vaativia ja hienoja tehtäviä maailmalla eikä minun edes tarvitse lennellä mantereelta toiselle. Riittää, että pääsen liikkeelle juuri silloin kun itse sitä haluan. Olen saanut tällä lomalla taas…

Taidan olla kriisissä. Minulla on maailmankatsomuskriisi! Kuka minä oikeastaan olen ja millaisia asioita minä pidän arvossa? Millaisia arvoja olen omassa elämässäni tähän mennessä toteuttanut? Ovatko ne kestäneet aikaa? Miksi olen aikoinani valinnut juuri nuo arvot? Millaisia arvoja olen onnistunut siirtämään lapsilleni?   Jotakin olen ilmeisesti tehnyt oikein, koska he osaavat kyseenalaistaa minun nykyiset arvoni ja ovat ihan järkyttävän fiksuja ja tiedostavia nuoria! Ja se jos mikä on myös tietenkin paikka!   Siksi minä olen nyt alkanut kirjoittaa esseitä, jotta voin käydä syvälle luotavaa keskustelua itseni kanssa. Olen pitkään kipuillut kirjoittamisen kanssa. Minulla ei ole ollut aikaa kirjoittaa tai sitten kun on ollut aikaa, ei ole ollutkaan mitään järkevää kirjoittamista tai…