
Uskalla kysyä tietä
Tien päällä tulee tilanteita, jolloin on viisaampaa kysyä neuvoa kuin lähteä umpimähkään hortoilemaan. Joskus on ihan hyväkin olla ainakin hetken eksyksissä, mutta jos haluaa matkan etenevän edes hieman joutuisammin ja sujuvammin, on syytä rohkeasti kysyä tietä joltakulta sellaiselta, joka tuntee nuo maastot ja risteykset.
Lähetin eilen sähköpostia eräälle kirjailijalle ja kysyin häneltä, millaista palautetta hän on saanut kirjoittamastaan romaanista, joka sijoittui tiettyyn paikkakuntaan ja siinä oli hyödynnetty todellisia historiallisia henkilöitä.
Olin ilahtanut, että kirjailija ehti vastata kysymyksiini. Hän kertoi teoksen saaneen hyvää palautetta. Sitten hän mainitsi todella hyvän vinkin, vaikka ei sitä ehkä sellaiseksi itse tarkoittanutkaan. Hän nimittäin mainitsi, että oli pyrkinyt luomaan tuossa teoksessaan samantyyppisen maailman kuin eräs kuuluisia esikuvansa. Siihen malliin nojaten hän oli kyennyt hieman venyttämään noita perinteisen historiallisen romaanin rajoja.

Tuo oli äärimmäisen tärkeä vinkki! Niin minäkin aion tehdä. Minullakin on esikuva, jonka viitoittamaa tietä haluan lähteä kulkemaan.
Wow!
Ympyrä on sulkeutunut.
Nyt tiedän olevani oikean polun alussa.

