kirjoittamispäiväkirja

Haluan oppia kirjoittamaan hyviä esseitä!

Tämän ajatuksen sain päähäni tänään. Edellisessä postauksessani kirjoitin siitä, kuinka ihailen kirjoittajia, jotka osaavat hyödyntää lukeneisuuttaan kirjoituksissaan. Olin suorastaan hämmentynyt siitä, kuinka paljon heidän on täytynyt lukea voidakseen kirjoittaa sellaisia tekstejä. Kunnes hoksasin, että minäkin luen paljon ja ehkä minäkin voisin oikeasti yrittää hyödyntää omaa lukeneisuuttani omissa teksteissäni. En ole välttämättä lukenut samoja teoksia kuin nuo ihailemani henkilöt, mutta olen lukenut juuri sellaisia teoksia, joiden aiheet minua kiehtovat ja joista minulla saattaisi olla omia ajatuksia ja havaintoja.

Olen lukenut esseitä viime aikoina ja nyt ehkä voisin perehtyä hieman syvällisemmin esseen kirjoittamisen saloihin. Ensi hätään löysin kirjahyllystäni Äidinkielen opettajain liiton vuosikirjan vuodelta 2013 Kuinka teksti kirjoitetaan omaksi. Lukaisen sen nyt aluksi. Minulla on jo valmiina muutamia aiheita, joista haluaisin kirjoittaa. Käytän inspiraation lähteenä lukemiani kirjoja. Minun on nyt vain merkattava noihin kirjoihin ne kohdat, joissa haluan omassa esseessäni viitata. Senkin ajattelin tehdä nyt heti ja jatkossa teen laputtamista myös lukiessani. Aion julkaista nuo esseeni tässä blogissa työhuoneen alla.

Jos sinulla on ajatuksia esseen kirjoittamisesta, voit ottaa osaa keskusteluun täällä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *