AMK
@admin
Kirjoitetut vastaukset
-
Artikkelit
-
Kirjoittamiseni on edelleen kovin sykäyksittäistä. Kurkkasin kirjotuspussukkaani ja otin sieltä muistivihkoni. Suorastaan järkytyin, kun tajusin, kuinka paljon minulla on käsinkirjoitettuja runoraakileita, joita en ole näpytellyt vielä koneelle. Aloittelin tuora urakkaa ja sitä riittää monelle päivälle riippuen ihan omasta viitseliäisyydestäni.
Nyt on taas aikaa, loma alkaa huomenna!
Kirjoittamiseni on edelleen kovin sykäyksittäistä. Kurkkasin kirjotuspussukkaani ja otin sieltä muistivihkoni. Suorastaan järkytyin, kun tajusin, kuinka paljon minulla on käsinkirjoitettuja runoraakileita, joita en ole näpytellyt vielä koneelle. Aloittelin tuora urakkaa ja sitä riittää monelle päivälle riippuen ihan omasta viitseliäisyydestäni.
Nyt on taas aikaa, loma alkaa huomenna!
Löysin uuden lempikirjailijan. Luin venäläisen Ljudmila Ulitskajan novellikokoelman Sielun ruumis ja ihastuin välittömästi. Oli virkistävää lukea ”seniorikirjallisuutta”. Enkä sano tätä haluatakseni luokitella Ulitskajaa millään tavalla, vaan kiittääkseni häntä siitä, että kirjallisuudessa kirjoitetaan verevistä yli 50-vuotiaista ihmisistä.
Luin ehkä kauneimman kuolemaa kuvaavan novellin tästä teoksesta. Tai sellaiseksi minä sen tulkitsin. Kävin lainaamassa lisää Ulitskajaa.
Onneksi voin lisätä tähän listaan nyt pari uutta teosta. Pirkko Saision teos Passion on juuri sellainen kaunokirjallinen teos, jota pitää lukea ja kuunnella vain vähän kerrallaan, jotta se ei vaan lopu kesken. Vielä on onneksi sivuja jäljellä edetä sen kanssa.
Kaari Utrion ja Elisabeth Rehnin elämäkerrat olivat myös sielua ruokkivia kokemuksia. Aion vihdoin ja viimein lukea ensimmäisen fiktiivisen Kaari Utrioni, hänen tietokirjojaan olen selaillut usein.
Eipä ole paljon tullut näpyteltyä viime aikoina yhtään mitään. Jos jokin tulppa irtosi, niin aika pian se napsahti uudelleen paikoilleen. Olen toki miettinyt asioita, ja juurikin noita esseitä. Ehkä pitäisi uskaltaa kurkata, kuinka paljon sinne edes syntyi tekstiä.
Vihdoinkin olen löytänyt kunnollisia, sielua ruokkivia kaunokirjallisia teoksia.
Meri Valkaman Sinun, Margot oli aivan upea. Taitavasti kirjoitettu romaani, jossa kaikki kaikki henkilöt olivat uskottavia ja samaistuttavia. Yleensä en pidä teoksista, joissa kuljetaan kahdessa tai useammassa aikatasossa, mutta tässä teoksessa tuo ratkaisu oli perusteltu. Kun romaani päättyi, olin vaikuttunut ja liikuttunut. Rakastan tuollaisia loppuja, jotka saavat tunteet pintaan.Toinen teos, johon koukutuin välittömästi, oli Kuutti Kosken Zeniitti. ihailen ihmisiä, jotka osaavat kirjoittaa historiallisia romaaneja.
Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, mihin lokeroon kirjoittaminen elämässäni kuuluu. Kuten jossakin jo aikaisemmin totesin, että minun kirjoitettava, koska ajattelen. Kirjoittaminen on keskustelua itseni kanssa. Ja nyt olen parinä päivänä suorastaan rynnännyt koneelle, kun aivoissa on alkanut pakottaa ja tykyttää ajatuksia.
Olen nyt aloittanut kahta esseetä, joita täydennän sitä mukaa, kun saan niihin uusia ajatuksia. Olen muuttanut lukutapojani niin, että käsillä on jatkuvasti liimalappuja, joilla voin laputtaa ne sivut, joissa on käyttökelpoinen ajatus. Heti on paljon organisoituneempi olo.
Googlettelin kaikkea esseiden kirjoittamisesta ja löysin Petra Forstenin hyvän tekstin, josta sain paljon lukuvinkkejä https://www.kirjasampo.fi/fi/essee-esseehapeasta
Tänään kävin kirjastosta hakemassa Johanna Venhon toimittaman teoksen Mitä essee tarkoittaa ja nyt joudun laputtamaan (merkkamaan muistilapuilla kaikki kohdat, joissa on mielenkiintoisia ajatuksia) myös sen kirjan. Tämä lukeminen on ihan loputon suo. Miten minulla on ikinä aikaa a) lukea kaikki mielenkiintoinen materiaali ja b) sulatella sitä saatika c) kirjoittaa omia ajatuksia ylös ja d) järjestää ne lopulliseksi tekstiksi.
Olen kipuillut tämän asian kanssa yli puolet elämästäni enkä ole siis vieläkään ratkaissut tätä ongelmaa. Näinköhän koskaan tulen ratkaisseeksikaan…
Kirjoitan, koska ajattelen. Olen aina jäsentänyt ajatuksiani kirjoittamalla. Olen aina kirjoittanut päiväkirjaa ja kirjeitä. En tykkää puhua puhelimessa, chattaan mieluummin. Minulle kirjoittaminen on luontevampi tapa pitää yhteyttä muihin ihmisiin kuin puhuminen.
Minä haluaisin oppia kirjoittamaan monipuolisemmin. Haluaisin oppia kirjoittamaan kaunokirjallisia tekstejä. Siksi perustin tämän blogini.
Minä huomaan palaavani aina uudelleen Pentti Saarikosken tuotantoon. Olen erityisen viehättynyt hänen päiväkirjateoksistaan, jossa hän kirjoittaa arkielämästään ja kirjoittamisestaan. Ensimmäiset Saarikoskeni luin parikymppisenä 90-luvulla. Luin myös rinnalla hänen vaimojensa kirjoja, jotka tunsin myöhemmin elämässäni jopa tuskallisen samaistuttaviksi.
Nyt kun luen hänen teoksiaan yli 50-vuotiaana, suhtaudun niihin kaikkiin hieman eri tavalla. Minua ei huvita enää lukea hänen känniörveltelyistään ja uskottomuudestaan, vaan luen mieluummin teoksia, joissa hän kuvaa yhteiseloaan Mia Bernerin kanssa. 43-vuotiaana Saarikoski on jo vanha ja tasaantunut mies, joka päivisin puuhastelee, lukee ja houkuttelee työmotivaatiotaan esiin. Näihin teoksiin haluan palata tarkemmin kirjoittajapäiväkirjassani. Olen löytänyt herkullisia ajatuksia sekä Bretagnen päiväkirjasta (1983) että Asiaa tai ei -teoksesta (1980).
Hänen vaimonsa teoksista luin viimeksi Tuula Saarikosken Kaaos ja kirkkaus -teoksen. Olin lainannut sen hieman aikaisemmin kuin luin hänen kuolemastaan. Tuo teos johdatti minut puolestaan Armi Ratian pariin, mutta siihen palaan toisessa keskustelun avauksessa.