Luokkaretkellä

Minä olen luokkaretkiläinen. Olen työläisperheen lapsi, jolla on akateeminen koulutus. Koska asuin nuoruuteni lähiössä muiden kaltaisteni parissa, en ole koskaan ymmärtänyt pitää sitä mitenkään merkittävänä asiana. Omassa lähipiirissäni tiedettiin, että menestyin koulussa hyvin, joten kukaan ei hämmästellyt sitä, että jatkoin lukioon ja sieltä yliopistoon. Tuskin kukaan koulukaverinikaan ihmettelisi sitä, että minä olen nykyään suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja. Olen ylpeä juuristani ja kotiseudustani. Olen lähiön kasvatti ja olen kasvattanut omatkin lapseni lähiössä. Sekä minulla että pojillani oli lapsuudenkoti, jossa oli kirjahylly täynnä kirjoja. Sillä saattaa olla yllättävän suuri merkitys sekä minun että poikieni tulevaisuuden valintoihin.

Olen pohtinut tätä asiaa ennenkin. Tuo pidempi pohdinta löytyy työhuoneestani proosatekstien alta. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että minulle on ollut valtava siunaus se, että olen saanut elää lapsuuteni ja nuoruuteni ilman perheen ja suvun odotuksia. Olen saanut tehdä itse suuret päätökseni sen suhteen, mihin ammattiin halua valmistua. Tämän saman oikeuden olen suonut myös omille lapsilleni.